Joo en kuollu vaikka lähellä kyllä oli!

Kyllä, näit oikein, Hanna postailee! Mitä täällä oikeen tapahtuu? Aloin tossa eilen miettimään ku näin että Johanna postas blogiinsa pitkästä aikaa että mä oon kyllä melkeen lopettanu bloggaamisen. Tuli vähän haikee olo ja aattelin et hemmetti yritetääs ny vielä, onhan tää kuitenki sen verran mukavaa ja oon saanu järkättyy ittelleni vähän enemmän aikaa ja koeviikkoki melkeen ohi! Koeviikosta puheen ollen, miten teillä on menny? Meitsi tais vetää ainaki venäjästä ne kaikkein limaisimmat pohjat. Uusinnoissa nähdään! Jäljellä ois vielä äikkä ja musiikki. Meil ois musiikis käytännönkoe missä Annika soittaa pianoo ja minä  laulan titanium, minkä takii onkin niin mahtavaa et kurkus tuntuu kun oisin yrittäny syödä kaktuksen. Siit alkaa muodostuu mun juttu, et joka jeesusperkeleen kerta ku mä tyhmyyksissäni sanon et voin laulaa jossain nii tuun kipeeks! Nyt vaan teetä, kiivejä ja strepsilsejä naamariin nii eiköhän se vedetä ainaki jotenkuten lävitte.

  

vähä outfittii : D

näillä mennään!

Ainiijoo ja ois mulla viel yks juttu josta on ihan pakko vähän avautuu. Mun puhelin. Mun ihana, kaunis, rohkea, täydellinen, rakas ja maailman paras puhelin, on rikki. Eikä nyt sille nyt puhuta sillee näyttö rikki tai kävi uimassa, koska se juna meni jo aika kauan sitte. Näyttö vaa ropisee irti ja yhtä eloton ku James Dean tänä päivänä. Eikä se ollu pelkkä puhelin vaan mun lapsi, yksilö u know? Ärsyttää kans et kaikki ihanat kuvat viimeselt puolelt vuodelt on hävinny :( Ja nyt kärsin ton nokian kaa...

//hanna